AJANKOHTAISTA
Liiton hallitus piti kokouksen 3.2.2012 ja
Ylimääräinen liittokokous pidettiin samana päivänä.PÄÄTÖKSIÄ
- Molemmissa kokouksissa käsiteltiin keilailun kilpailutoiminnan
siirtämistä seuraavan toimintakauden alusta lukien yrittäjän
hallinnoimaan keilahalliin.
Molemmat kokoukset olivat yksimielisiä ja hyväksyivät yrittäjän
ja keilailuliiton välillä 2.2.2012 allekirjoitetun sopimuksen.
Yrittäjä käy parhaillaan rahoitusneuvotteluja ja Beap-Seicon
kanssa hallin toteuttamisesta Rytmikorjaamon viereiselle tontille.
Yrittäjä haluaa itse tulla aikanaan ulos ja julkistaa hankkeensa.
- Hallituksen kokouksessa käsiteltiin lisäksi kahta henkilökunnan
tekemää anomusta koskien työttömyysturvakoulutusta ja ulkomaan
matkaa. Molempiin anomuksiin otettiin myönteinen kanta.
- Ylimääräisessä liittokokouksessa käsiteltiin myös puheenjohtajan
asemaa puheenjohtajan jätettyä kokouksen ratkaistavaksi onko
hänellä vielä riittävä luottamus tehtäväänsä.
4.2.2012 JP